Ärjäpäivä 10.6.2022

Tärkeää tietoa Ärjänsaareen menijöille

Metsähallitus muistuttaa, että Ärjänsaari on luonnonsuojelukohde eli luontoa ei saa häiritä / vahingoittaa ja siten esimerkiksi maaperään kajoaminen on kiellettyä. Uusien geokätköjen paikat tulee ilmoittaa Metsähallitukselle.

Ärjän palveluihin ja ohjeisiin on syytä etukäteen tutustua osoitteessa www. luontoon.fi/arjansaari

Koska paikalle kokoontuu normaalia enemmän ihmisiä, voi saaren palveluissa esiintyä ruuhkaa ja muistutammekin, että sopu sijaa antaa!


Ärjänsaari on geokätköilijän unelma! Saaressa on tällä hetkellä 26 kätköä ja yksi Earth-kätkö.

Ärjäpäivänä on tarjolla kahta erilaista venekyytiä Ärjään:

Nopeat venekyydit Kajaanin Ruunaniemestä

Omatoimiset geokätköilyt Ärjänsaaressa on mahdollista myös tulevana kesänä 2022!  

Luonnollisesti Oulujärvi Ky järjestää sopimuksen mukaisesti nopeita venekyytejä Kajaanin Ruunaniemestä Ärjänsaareen.

  • Venekyyti kestää 5-10 minuuttia/suunta.
  • Edestakaisen venekyydin hinta on:
  • Aikuiset 30€ / henkilö
  • Lapset alle 12-v 15€ / henkilö
  • Varaa kuljetus Luonnollisesti Oulunjärvi -sivulta
  • Veneet kulkevat jäiden sulattua aina lokakuun loppuun.
  • Kesäkioski on auki 1.6-14.8.2022 päivittäin vähintään klo 11-16

Venekyytien lähtöpaikka sijaitsee osoitteessa Ruunaniementie 60, Kajaani.

Voit varata venekyydin suoraan Luonnolisesti Oulujärven kautta, soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin/ WhatsApp-viestin heidän numeroonsa 050 3277709 tai sähköpostilla osoitteeseen info(at)luonnollisesti.fi. 

Heillä on myös verkkokauppa, jonka kautta venekyydin voi tilata ja maksaa (huomioithan että verkkokaupassa on valittuna haluttu päivä!).

Kuvat: Esa Kumpulainen