KAJAKKIMELONTA TUTUKSI 1.6 ja 5.-6.6.2015

Vaikka kesäkuun ensimmäinen viikko oli tuulinen ja välillä myrskyinenkin pääsimme oikein hyvin tutustumaan kajakkimelontaan ja sen tekniikoihin latulaistemme Kaisa Rikulan ja Antti Kingelinin johdolla. Kaisan hyvillä ja jämäköillä neuvoilla maanantai-iltana 1.6. harjoittelimme ensin kajakin vesillelaittoa, kajakkiin nousua sekä melontatekniikkaa lähes tyynellä kelillä Rikuloitten kotirannassa Vuoreslahdessa. Kaikki selvisimme kaatamatta kajakkia, hiukan jalat kastuivat mutta olimme oikein tyytyväisiä lopputulokseen ja pääsimme ihan eka iltana jo nauttimaankin itse melonnasta sekä ehkä myös yllättämään itsemme. Mukana koulutuksissa oli 8 latulaista.

Maanantai-illasta innostuneina jatkoimme sitten viikonloppuna pe 5.6. ja la 6.6. melonnan ABC-peruskurssilla. Perjantai-iltana tuuli kävi Oulujärveltä Vuoreslahden rantaan sen verran kovasti, että Kaisa siirsi kajakit tyynempään paikkaan Vuoresjoen varteen, josta lähdimme harjoittelemaan melonnan tekniikoita saarten suojassa ja rantojen tuntumassa. Sääkin parani ja niinpä pääsimme melomaan ilta-auringon paisteessa ja opettelimme erilaisia melontatapoja. Jälleen kaikki sujui oikein mallikkaasti ja into melontaan vaan lisääntyi.

Koulutus jatkui lauantaina pitemmällä melontaretkellä. Matkaa Vuoresjoelta Rikuloitten kotirantaa tuli lähes 10 kilometriä. Tuuli oli jo melko ärhäkkä mutta hyvin Kaisan ja Antin ohjeita seuraten sekä taidolla meloen retki selvitettiin. Lauantai-päivän haasteellisen juttu oli pelastautumisharjoitukset kajakin kaatuessa; miten kajakki saadaan käännettyä, miten noustaan takaisin kajakkiin, miten autetaan toista melojaa ym. Nämä ovat tosi tärkeitä asioita ja niitä on hyvä harjoitella jo ennakkoon. Hyisen kylmää oli vaikka kesäkuussa jo ollaan mutta Kaisan rantasaunassa päästiin harjoittelun jälkeen lämmittelemään.

Kaikenkaikkiaan melontaharjoittelumme olivat niin mukavia kokemuksia, että kipinää saimme kovastikin ensinnäkin pelastautumisharjoitusten harjoitteluun vielä uudelleen hiukan lämpimämmän veden aikaan ja yhteisen melontaretken tekemiseen esim. Kajaaninjoelta kohti Rehjansaarta.

Kiitokset Kaisalle ja Antille opettavaisista sekä mukavista melontahetkistä!