Siniset ajatukset siirtyy vuoteen 2022

21.04.2021

Järjestäjätiimi on tehnyt päätöksen siirtää megaa vuodella eteenpäin. Uusi tapahtumapäivä on 11.6.2022. Paikkana on edelleen Vuokatin urheiluopisto. Kenellekään ei liene yllätys, että syynä tähän on koronapandemian tilanne.

Kainuussa on jatkettu kokoontumisrajoituksia toukokuun loppuun saakka. Urheiluopistolla on tällä hetkellä voimassa ehto tapahtumille, että jokaisella osallistujalla pitää olla negatiivinen koronatesti. On todennäköistä, että osa rajoituksista helpottuu alkuperäisen megan ajankohtaan mennessä, mutta merkittävä osa niistä jää voimaan.

Järjestäjätiimi haluaa tarjota osallistujille ainutlaatuisen elämyksen. Vuokatti on paikkana kertakaikkisen upea ja hyvien yhteistyökumppaneiden avulla megaan on saatu poikkeuksellista ja elämyksellistä ohjelmaa. Osa näistä suunnitelmista on kariutunut koronarajoituksien vuoksi. Järjestäjätiimi ei halua megasta tynkää vaan se halutaan pitää kaikilla herkuilla. Niinpä megan siirtäminen ajankohtaan, jossa kokoontumisrajoituksia ei ainakaan nykyisessä mittakaavassa ole, on ainoa oikea vaihtoehto.

.

Vuokattiin voi silti tulla kätköilemään ja kokemaan elämyksiä omaan tahtiin. Alueelle on tullut runsaasti uusia ja monipuolisia kätköjä, joilla voi tietenkin käydä normaalisti. Majoituspaikat ovat auki, tosin sielläkin huomioidaan tällä hetkellä normaalit koronarajoitukset. Muista kuitenkin huolehtia majoitusvarauksestasi itse, jos olet sellaisen jo varannut. Ne, jotka ovat varanneet esimerkiksi Ärjäpäivään höyrylaiva- tai venekyytejä tai ilmoittautuneet talkoolaiseksi, saavat erikseen ohjeet menettelyistä

Tavataan Sinisten ajatusten teemalla vuonna 2022.

Turvallista kätköilykesää kaikille <3