Kätköilyssä mukavinta on monipuolisuus, sanoo MalluFin

26.04.2022

Mukavinta kätköilyssä on monipuolisuus ja se, että ei ole aikataulua. Pidän myös siitä, että kätköilijät ovat tasa-arvoisia, ei ole ammatteja eikä titteleitä vaan on vain nimimerkit ja niiden takana harrastukseensa intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä. Laatu on minulle tärkeämpää kuin määrä. Kainuu on siinä mielessä edesauttanut tässä metodissani, koska kainuulaiset kätköntekijät ansaitsevat kunniamaininnan erinomaisista kätköistään. Kun täällä on aloittanut kätköilyn, kasvaa vaativaksi kätköilijäksi laadun suhteen. Kolmen koplan voimin, siskoni Pardain ja rakas ystäväni 2Luna2 ja minä MalluFin, teemme usein kätköretkiä lähikuntiin ja joskus kauemmaskin. Nautin näistä retkistä suunnattomasti, hyvän seuran, retkimeiningin ja upeiden kätkötoteutusten äärellä.

Paja täynnä kätköilyideoita

Kädentaitojen harrastajana kätköjen rakentaminen tarjoaa minulle inspiroivaa tekemistä ja suhtaudunkin kätköjen tekemiseen varsin intohimoisesti. Kun uusi kätköidea alkaa hahmottua, muut hommat tahtovat siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Minulla on oma paja, jossa rakennan kätköjä ja puuhailen myös entisöinnin parissa. Kerään pajaani varastoon erilaisia ihmeellisiä tavaroita ja käytän niitä kätköjen rakentamiseen. Kaikki kätköni rakennan kierrätystavarasta. Pyrin tekemään kätköistäni sellaisia, joita haluaisin itse löytää. Tuntuu palkitsevalta, kun kätköilijät jättävät lokkaukseen viestiä, että kätköllä käydessä oli tullut hyvä mieli. Silloin kätköni on tehnyt tehtävänsä.

Kätköni kuuluvat pääasiassa kahteen sarjaan. Lajitteluasema-sarjan kätköt liittyvät läheisesti ammatillisiin intresseihin. Työskentelen Kainuun jätehuollon kuntayhtymässä, joka ylläpitää toimialueesta lajitteluasemia. Pomoni ymmärtää aidosti kätköilyyn hurahtamistani ja hänen luvallaan ja avullaan olen tehnyt lajitteluasemille sopivia kätköjä. Pärnänen-sarjan kätköt ovat pajani helmiä. Kätköt sijaitsevat lähellä Pärnästä, joka on muuten kotitilani nimi.

On todella mukavaa tavata kylällä kätköilijöitä samalla kun reippaillaan koiran kanssa kylänraiteilla. Pärnäsen sarjaan kuuluu kenttämysteereitä ja 11 kätkön Pärnäsen elukat -traili. Sarjan uusin tulokas on Pärnäsen navetta, joka valittiin viime vuoden parhaaksi kätköksi Kainuussa. Tänä vuonna pajani on ollut melko hiljainen, koska vapaa-aikani olen käyttänyt kodin remontointiin ja megajärjestelyihin.

Kainuusta pärähtää!

Tuskin maltan odottaa, että megaviikko pyörähtää käyntiin. Tapahtumaa on valmisteltu jo usean vuoden ajan. Järjestäjäporukalla on todella mahtava tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki - timanttinen jengi! Kerran viikossa torstaisin tuumaillaan mitä olemme siihen mennessä saatu valmiiksi ja mitä uusia ideoita ollaan keksitty kätköilijöiden riemuksi. On ollut kertakaikkisen upeaa ja ikimuistoista olla tällaisen porukan mukana tekemässä ja ideoimassa mahtavia juttuja megaan. Tervetuloa Kainuuseen, kätköilijän paratiisiin.