Esittelyssä etelän vahvistus Nauskis

25.03.2022

Olen Nauskis (Anu Pöyry) ja olen Siniset ajatukset -tapahtuman viestintätiimin jäsen. Tulin tähän vähän jälkijunassa, syksyllä 2021, kun huomasin Facebookin Suomen geokätköilijät -ryhmässä huhuilun, että olisitko sinä etsimämme viestijä megatiimiin. Olen viestinnän sekatyöläinen ja tämähän homma sopi minulle kuin nenä päähän! 😀 Hoivaan nettisivujen lisäksi sekä Instagram- ja Facebook-sivuja. Avustan myös Mallua parhaani (ja aikani) mukaan muissakin viestintätehtävissä.


Miten löysin lajin pariin?

Ensimmäisen kätkön löysin serkkuni kanssa vappuaattona 2014 Lontoossa. Tuon matkan kätköily (10 kätköä) oli vasta pintaraapaisu harrastukseen. Jäi fiilis, että tätä pitää kyllä kokeilla lisää. Lopulta ostin gps-paikantimen, jonka avulla pääsin itsekin aarteenetsintään. Tuohon aikaan kännykät eivät vielä olleet kovin käyttökelpoisia tässä harrastuksessa.
Alku oli aikamoista räpiköintiä, ja joskus yksinkertaisetkaan kätköt eivät avautuneet vielä minulle. Pikkuhiljaa kätköjä alkoi kuitenkin löytyä, ja sitten aloin suunnitella kesälomareissujakin kätkökartan avulla.

Eräällä kesälomaretkellä Pärnuun ajellessa pysähdyimme pieniin kyliin ja poikkesimme Via Balticalta sivuteille kätköjen perässä. Eipä näitä upeita kohteita (esim. vanhoja siltoja, myllyjä yms.) olisi muuten nähnyt ajellessa satasta ohitustietä. Kätköntekijät ovat paikallisia, ja he osaavatkin kertoa paikallista historiaa sekä esittelevät hienoja paikkoja omasta lähiympäristöstään.

Kätköilyn monimuotoisuus

Kätköjä on hyvin monenlaisia. Tavallisen "purkin" lisäksi on monipistekätköjä, mysteerejä, virtuaaleja, geokohteita ja jopa tapahtumia. Mega-tapahtumat ansaitsevat erityismaininnan:

Megat voivat parhaimmillaan olla useamman päivän tapahtumia, joissa on löydettävissä monta lokikirjaa, eli kätköä. Tapahtumaan voi myös sisältyä useita erilaisia kätkötyyppejä. Ja yksi vuoden 2022 Suomen Mega-tapahtumista on nimenomaan tämä Siniset ajatukset.

Mitä tarvitset kätköilyyn?

Kätköilyn aloittamiseen tarvitset tunnukset geocaching.com -sivustolle ja kännykkään Geocaching-sovelluksen. Kannattaa myös lukea kätkökuvaus, josta selviää kätkön haastavuus. Sitten vain seikkailumieli mukaan ja menoksi!

Mistä kätköt tulevat?

Kuka tahansa geocaching.com -tunnukset omaava voi luoda itse kätkön. Mitä enemmän olet löytänyt kätköjä, sen selvemmäksi kätköilyn periaatteet tulevat ja voi itse alkaa kehitellä ideoita omasta kätköstä. Esimerkkinä toimikoon geokätköily-blogista bongattu hyvin ajankohtainen Koronakätkö.

Vapaaehtoiset kätkötarkastajat tarkastavat ennen julkaisua, että kätkökuvauksessa on kaikki kunnossa. Kätkön omistaja huolehtii sitten lopusta, mm. kätkön sijoittamisesta paikalleen ja huoltamisesta.

Omistaja määrittelee kätkölle vaikeus- ja maastoarvot (1-5 tähteä). Vaikeustaso 1 on todella helppo ja aloittelijalle sopiva, kun taas 5 voi vaatia kiipeilyä tms. haastavaa. Maastotaso 1 pitäisi löytyä periaatteessa pyörätuolilla. Maastoarvo 5 voi puolestaan vaatia jopa kymmenien kilometrien patikoinnin tai muuten haastavan lähestymisen (esim. apuvälineen, kiipeilyä tai jopa ääritapauksissa sukeltamista).

Elämyksiä ja hienoja toteutuksia

Geokätkö on yleisimmin pet-putkilo esim. kuusen oksalla roikkumassa. Näitä on jokainen kätköilijä varmasti löytänyt. Mutta kätkö voi myös yllättää! Näin kävi kerran eräässä alikulkutunnelissa, johon jo vaikka kuinka monetta kertaa palasimme. Poikani nojasi isompaan kiveen tien laidassa tuskissaan, että ei sitä purkkia koskaan löydy. Sitten yllättävän kevyeksi osoittautunut kivi kääntyikin ympäri, ja sieltä paljastui purkki! Kylläpä nauru raikui siellä tunnelissa!

Kun kävelin metsään Poika saunoo -kätkön nollapisteelle 5-tien varrella Joroisissa, niin meinasi silmät tippua päästä: polun varrelta löytyi kiuas! Siinäpä olikin miettimistä, mistä lokikirja löytyy.

Työpaikkani lähettyvillä, Viikin Arboretumissa, sijaitsee yksi Suomen suosituimmista kätköistä: Speden Spelit. Tästä hauskasta toteutuksesta voi lukea lisää Geokätköily-blogista (englanniksi).

Ikimuistoinen "kätköilyretki" tehtiin syyslomalla 2017 Tangeriin, Marokkoon. Sieltä tuliaisena tuli vain yksi kätkölöytö, mutta oli elämys viettää hämärtyvää lämmintä iltaa basaarissa. Kätköä piti etsiä matkamuistoliikkeestä, jonka hyllyltä yksi laatikko satojen erilaisten laatikkojen keskellä sisälsi lokikirjan.

Minun tekemiä kätköjä

Tätä kirjoittaessa minulla on plakkarissa 12 kätköä. Ennen ensimmäistä purkkikätköä järjestin miitin Sonkajärvellä kesällä 2016. Miitti oli nimeltään "Ärreitten kinkereitten etkot". Meillä oli sukujuhlat ja päätettiin niiden etkoiksi järjestää geokätköilevän serkun kanssa miitti!

Ensimmäiset kätköt Isänpäivä & YOLO, jotka on julkaistu marraskuussa 2016. Nämä kaksi kätköä tehtiin kolmen sukupolven voimalla (isäni ja poikani kanssa) Vantaalle, lapsuuteni kotimaisemiin. Siellä tulee käytyä usein, joten helppo hoivata kätköjäkin samalla.Uusin kätköni on Sonkajärven kirkko lab + bonus, jotka tein joulukuussa 2021 Sonkajärvelle. Idea lähti siitä, kun kätköily-ystäväni Avain kuuli yhteyksistäni Sonkajärvelle, ja toivoi minua tekemään kätkön Sonkajärven kirkosta, koska hänen esi-isänsä on kirkon suunnittelija.

Tuolla kätköllä toki välimatka on pienoinen haaste, koska asun Uudellamaalla, mutta onneksi minulla oli paikallisagentti auttamassa. Hän kävi tarkastamassa labi-kierroksen ja vinkkaamassa pariin hyvät kysymykset - ja ehdotti vielä itse bonus-purkkiakin... Kiitos avustasi vielä kerran LyyPi!

Kiinnostuitko?

Kätköily ei itsessään maksa mitään, mutta voit etsiä sovelluksen avulla ilman vuosimaksua alle kahden tähden kätköjä. Haastavammat kätköt vaativat Premium-jäsenyyden (35 €/vuosi). Sijoitus ei kuitenkaan ole suuren suuri, jos innostut harrastuksesta. Osa kätköistä on suunnattu pelkästään Premium-jäsenille. Muuta et kätköilyyn sitten tarvitsekaan - paitsi säähän sopivat ulkoiluvarusteet ja seikkailumieltä!

Nähdään Vuokatissa!

t. Nauskis